Suomen sisävesien ensimmäinen suurjännitteinen vesistökaapeli

luokat:

Case Järvi-Suomen Energia

24/08/2021 - 12:00 a.p.

Savonlinnan Kuusniemen ja Kyrönniemen sähköasemien välille laskettiin viikolla 33 Suomen sisävesien ensimmäinen suurjännitteinen vesistökaapeli. 225 tonnin painoisen kaapelin toi paikalle kaapelinlaskualus Telepaatti. Sähköasemien välisen kaapeliyhteyden koko pituus on yli 4,2 km, josta vesistökaapelin osuus lähes 3,4 km.

Kaapelin koon ja painon takia maantiekuljetus ei ollut mahdollinen, joten vesistökaapeli kuljetettiin paikalle ensin meritse Prysmian Groupin tehtaalta Pikkalasta ja loppumatka Saimaan kanavaa pitkin.

110 kilovoltin kaapeliyhteys vahvistaa sähköntoimitusvarmuutta koko Savonlinnaa ympäröivällä alueella. Vaikutukset ulottuvat Juvalle ja Sulkavalle saakka. Koko yhteysvälille tullaan lisäksi asentamaan 96-kuituinen valokaapeli.

”Oli hienoa päästä mukaan tähän uraauurtavaan hankkeeseen toteuttamaan asiakkaan tarpeeseen suunniteltua kaapelointia, jonka avulla turvataan alueen sähkön saanti pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo Prysmian Group Finlandin suur- ja keskijännitetuotteista vastaava myyntijohtaja Olli Anttonen.

Vesistökaapeli oli välttämätön

Kaapeliyhteydelle kartoitettiin 3-4 erilaista vaihtoehtoista reittiä, joista valittiin teknisin ja taloudellisin perustein parhaiten soveltuva vaihtoehto. Seudulle ominaiset vesistöt ja kaupunkialueen tiivis rakennuskanta edellyttivät käytännössä yhteyden rakentamista vesiteitse.

Hankkeen haastavuutta kuitenkin lisäsi se, että vesistöosuudella kaapelin reitille osuu lukuisia haastavia alueita: seitsemän risteävää syväväylää, Natura2000 -luonnonsuojelualue sekä useita muinaismuistokohteita. Hankkeen suunnittelu toteutettiin sekä luonnon että alueen arvokkaiden kohteiden ehdoilla.

Laaja hanke

Järvi-Suomen Energian hankkeella oli lukuisia yhteistyökumppaneita. Prysmian Group Finland toimi projektissa Omexonin alihankkiijana. Muita kumppaneita olivat Suur-Savon Sähkö, High Voltage Consulting, Lilaco Offshore, AVI, ELY-keskus, Traficom, Väylävirasto, Savonlinnan kaupunki, Energiavirasto, Savonlinnan Vesi, Rejlers Finland, UPM, Järvi-Suomen Voima, BLC ja muut teleoperaattorit, Laamavuori Infra sekä PTCService.

Kiitämme kaikkia kumppaneita yhteistyöstä tärkeässä hankkeessa!

Katso YLEn uutinen aiheesta alkaen kohdasrta 2:45