Prysmianin asiakaspalvelussa vankan kokemuksen kerryttänyt Sirkku Laine siirtyi viime kesän lopulla asiakaspalvelutiimin johtoon, ja lokakuussa tiimi sai riveihinsä uuden vahvistuksen Ilona Hannilan aloittaessa Prysmianin palveluksessa. Kysyimme heidän kuulumisiaan.
Maan suurimman kaapelivalmistajan asiakaspalvelussa riittää tekemistä. Prysmian palvelee alan kaikkia mahdollisia asiakassegmenttejä toimittaen kaapeliratkaisuja lähtien pienjännitetuotteista aina valtaviin merikaapeleihin sekä tele- ja tietoverkkoratkaisuihin. Asiakkaita ja projekteja on joka lähtöön, ja maayhtiön asiakaspalvelu huolehtii osaltaan myös yhtiön sisäisestä yhteistyöstä ja tuotevirtojen hallinnasta.
Työ asiakaspalvelutiimin vetäjänä on varsin monipuolista.
”Työhöni kuuluu paljon sisäistä koordinointia sekä projektien ja toimitusten seurantaa yhteistyössä myynnin sekä toimitusketjun ja logistiikan kanssa, sekä tietenkin yhteydenpitoa asiakkaisiin. Samalla tuen suurjännitetilausten hallintaa”, Sirkku Laine kertoo.
”Aamulla työt aloittaessa ei aina voi tietää, mitä kaikkea päivä tuo tullessaan, sillä kaikenlaisia tiedusteluita ja junailtavaa voi ilmaantua nopeallakin aikataululla”, hän jatkaa.
Kokemus tuo kuitenkin varmuutta ison yhtiön dynaamisessa ympäristössä toimimiseen, ja vahvat sisäiset verkostot sekä erilaisten järjestelmien hallinta ovat valttia, joiden avulla Sirkku pystyy toimimaan myös arvokkaana tukena tiimiläisilleen.
Uutta asiakaspalvelukokemusta kaapeleiden parissa
Ilona Hannila aloitti Prysmianin asiakaspalvelussa lokakuun lopulla. Hänen työhönsä kuuluu tilausten vastaanottamista, käsittelyä ja seurantaa sekä koordinointia yhteistyössä yhtiön sisäisten sidosryhmien kanssa.
Ilona tuli Prysmianille meriviennin huolinnan puolelta, jossa hän työskenteli logistiikan parissa nopeatahtisessa asiakaspalvelutiimissä. Koulutukseltaan hän on kansainvälisen
liiketalouden ja logistiikan tradenomi.
”Prysmianilla asiakkuudet ovat suuria ja aikataulut kriittisiä, kuten edellisessä työssäni, mutta liiketoiminnan keskiössä täällä ovat korkean teknologian kaapelituotteisiin perustuvat projektit. Koen mielekkäänä, että Prysmianilla saan keskittyä näiden projektien palvelemiseen”, Ilona kertoo.
Ensimmäisten puolentoista kuukauden jälkeen työ sujuu jo hyvin, vaikka kaapeliprojekteissa opittavaa riittääkin.
”Haluan sisäistää uudet asiat ja kartuttaa osaamistani nyt mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen entistä enemmän tekemisiin myös suoraan asiakkaiden kanssa ja pystyn palvelemaan heitä mahdollisimman sujuvasti. Pidän myös puhelimitse tapahtuvista asiakaskontakteista, sillä niistä saa paljon irti”, Ilona sanoo.
Lämpimästi tervetuloa taloon, Ilona!